lauantai 19. maaliskuuta 2011

Kuka minä olen?

Kun päätin aloittaa tämän blogin pitämisen, niin aikomukseni oli ja on yhä kirjoittaa tänne omia ajatuksiani terveellisistä elämäntavoista ja kaikesta mitä se pitää sisällään. Liikuttimen on tarkoitus liikuttaa monella tavalla. Mistä minä sitten tiedän mikä on terveellistä, miten treenataan tehokkaasti tai muuta? 1. Kokemuksen myötä. Olen itse harrastanut monia lajeja kuten jalkapallo, painonnosto, voimanosto, kung fu ja treenannut mm-tason urheilijoiden kanssa. Lisäksi olen treenannut jo toista sataa ihmistä, joka antaa jo hyvää kuvaa mikä toimii ja mikä ei. Silloin, kun on viettänyt toimintapaikalla tarpeeksi aikaa, niin oppii toimimaan. 2. Kyselemällä. Aina, kun kohtaan urheilijan, joka osaa asiansa, niin menen kysymään häneltä neuvoa. Aina, kun kohtaan erään kokeneen ravintoekspertin, niin kysyn häneltä kaikesta mikä minua mietityttää. Vaikka minulle on itselle hioutunut  näkemys mikä toimii ja mikä ei, niin aina voi saada kaikkiin uutta näkökulmaa. Ei pidä olla yksiulotteinen ja hyljeksiä muiden näkökulmia. Joskus se paras neuvo voi tulla vaikka naapurin mummolta. 3. Lukemalla. Näistä asioistahan voi lukea vaikka mistä. Laatua taas on hyvin vaikea löytää. Itse Tilaan uutiskirjeitä mm. ameriikkalaisilta ravitsemustieteen tohtoreilta ja valmennuksen ammattilaisilta, mutta vasta silloin, kun olen saanut kunnon näyttöä heidän tietämyksestään, esimerkiksi olen lukenut heidän kirjojaan. Jatkuva lukeminen pitää minut ajantasalla, myös uusimpien tutkimusten osalta, tosin yksi asia mitä ei kannata unohtaa on se, että samat vanhat toimivat asiat toimivat, uudet voivat tuoda vain  uusia mausteita vanhoihin keitoksiin ja työkaluja työkalulaatikkoon.

Bruce Leen sanat tiivistävät hyvin toimintamallini.

"Absorb what is useful, reject what is useless and add what is specifically  your own."

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Älä vihaa, ole kiitollinen ja anna anteeksi

Viha ja kateus: " Olipa kerran kaksi kaverusta, jotka harrastivat liikuntaa. Toinen kaveruksista oli selvästi parempi kuin toinen, josta huonompi katkeroitui. Hän ei enää liikkunut paremman kaverinsa kanssa vaan yksin. Huonompi kaveri puhui myös kateudessaan muille pahaa kaveristaan. Aika kului ja huonompi kaveri sai kuulla, että parempi on sairastunut vakavasti. Kun he sairaalassa kohtasivat, niin parempi sanoi huonommalle viimeisinä sanoinaan: " kiitos, että tulit ystäväni. Olen aina kunnioittanut ja ihannoinut sinua kovasti, olet esikuvani". Huonompi kaveri tajusi, että vaikka hän oli ollut jossain asiassa huonompi, niin hänen olisi pitänyt olla kiitollinen siitä missä hän on hyvä.

Joskus kiitollisuus elämää kohtaan unohtuu, kun tie ei menekkään niin suoraan kuin pitäisi. Kaikki, jotka edes pystyvät lukemaan tätä ovat onnekkaampia, kuin monet muut. Yksi hyvä keino lievittää stressiä ja nukkua paremmin yöllä on kirjoittaa paperille ennen nukkumaan menoa 10 asiaa joista on kiitollinen. Aloita jokainen lause "olen kiitollinen...".

Ihmiset, jotka pystyvät antamaan anteeksi helpommin, ovat onnellisempia, kuin muut. Mieti, jos et pystyisi koko ikänäsi antamaan jotain asiaa anteeksi ja syyllisyyden taakka painaisi hartioitasi jatkuvasti. Laske nämä painavat kivet pois repustasi, niin sinne jää enemmän tilaa hyville, kevyemmille asioille eikä matkanteko tunnu enää niin raskaalta.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Syö värikkäästi!

Syömällä kasviksia, hedelmiä ja marjoja värimaailman eri kirjoista tulee taattua se, että keho saa runsaasti erillaisia terveysvaikutteisia antioksidantteja.

- Betakaroteenia oranssin värisistä kuten mango, aprikoosi ja porkkana. Betakaroteeni on hyödyllisin silmien ja ihon terveydelle.

- Lykopeenia vaaleanpunaisista/punaisista väreistä kuten tomaatti, pinkki greippi ja vesimeloni. Mitä enemmän lykopeenia ravinnossa -> sitä pienempi riski sairastua syöpään.

-Antosyaaneja punaisista ja violeteistä väreistä kuten marjat, kaalit, punaviini,paprika, punainen omena. Antosyaanit suojelevat aivoja, sydäntä ja silmiä.

Kun käyttää lisäksi muitakin värejä, niin voi olla varma, että tulee saamaan antioksidantteja useista eri kategorioista.