sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Välilevynpullistuman kanssa eläminen, treeni ja kilpaileminen

Jotkut ovat ihmetelleen, että kuinka ihmeessä minä olen pystynyt treenaamaan ja kilpailemaan melko kovasti, vaikka vuoden alusta ei päivän jokaisena kohtana pystynyt kävelemäänkään kunnolla tai nojaamaan painoa oikealla jalalle, kun se ei toiminut. En aluksi pystynytkään, kunnes palava halu takaisin treenien ja normaalin, kivuttoman elämän pariin nousi niin suureksi, että oli pakko löytää ratkaisu.

Olin jo aiemmin huomannut, että lämpö on kipua lievittävä ja hyvä asia ja kun juttelin Suomen Terveystalon osaavan kiropraktiikan lääkärin Juho Kosken kanssa, niin hänkin vahvisti, että tässä kohtaa lämmittely ja lämpö ovat hyvin tärkeitä ja etenkin suoraan aamulla sängystä noustaessa ei kanttaisi heti lähteä riuhtomaan, koska välilevyissä on enemmän nestettä ja tämä nestekertymä voi helposti tuoda hermoihin kovempaa painetta ja kipua.

Tämän myötä päätin, että kehitän itselleni valmistelevan harjoituksen / aamuverryttelyn, jolla lämmitän lihakset tulevaa treeniä ja myös työpäivää varten, koska en pystynyt pitkään aikaan edes istumaan kunnolla kivuitta, kun tein toimistotöitä.

Aamuverryttely alkoi yleensä rauhallisesti käsien pyörittelyillä ja muilla pehmeillä liikkuvilla venytyksillä. Tämän jälkeen siirryin rauhallisilla suoritustemmoilla tehtäviin rankaa vahvistaviin liikkeisiin, kuten tähän: https://www.youtube.com/watch?v=qtcY9iKwaM0 Birdog liikkeeseen, joka oli mielestäni yksi parhaita liikkeitä tähän tarkoitukseen. Lisää käyttämiäni liikkeitä löytyy täältä: https://www.youtube.com/watch?v=kukmaW9CmSU joita olen käyttänyt asiakkaillanikin jo 2010 vuodesta saakka.

Kaikkia liikkeitä en käy tässä kohtaa listaamaan, koska liikepankki kuitenkin vaihteli. 15 - 30 minuutin circuit oli aina varsin riittävä ja  suurinpiirtein homma näytti tältä:

Liikkuvia venytyksiä n. 5 min
Ilman köyristelyä ja kovaa painetta selkärankaa vahvistavia liikkeitä, kuten birdog 5 - 10 min.
Muita liikkeitä vastuskumeilla, nilkkapainoilla ( http://www.sportheavy.fi/product/5004/wrange-nilkkapaino-pari ) 5 - 10 min.


2 muuta tärkeää asiaa toipumiseen on ravinto ja siinä etenkin se, että ei syö tulehdustiloja ruokkivaa sokeria yms. muuta liikaa, vaan panostaa nimenomaan siihen ehkäisevään puoleen, kuten maustepuolella kurkuma + mustapippuri yhdistelmään. Toinen asia on se, että ei saa yliharjoitella, koska tämä tuo myös voimakkaita tulehdustiloja ja nestekertymää vaivan alueelle ja niistä tulehdustiloista ympäröivissä lihaksissa halutaan juuri päästä eroon.

Toivottavasti tämä teksti auttoi jotakuta muuta asian kanssa painiskelevaa ja jos joku jäi mietityttämään, niin laita mailia tommiha169@hotmail.com.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti