sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Uusi työpaikka

Aloitin kuukausi sitten tekemään töitä Elixia Onkiniemessä. Mukavaa, että pääsen tekemään lähes pelkästään sitä työtä, jonka vuoksi muutin 2009 Joensuusta Tampereelle eli Personal Trainerin työtä. Kouluni jälkeen olen ollut nyt yli 6 vuotta ammattivalmentaja ja valmentanut onnistuneesti yli tuhatta asiakasta!

Elixia Onkiniemen valitsin hyvien tilojen vuoksi, ison yrityksen ( olen aiemmin tehnyt keskisuurissa tai pienissä töitä ) ja ennenkaikkea LAADUN vuoksi, koska näin siellä ELEIKO tuotemerkin vahvasti esillä, joka on maailman laadukkaimpiin lukeutuva.

Olen saanut matkanvarrella muutamilta yrityksiltä työtarjousta, joka on todella imartelevaa ja olen näille yrityksille kiitollinen tästä. Tietää, että asioita on tullut tehtyä oikein. Ehkä Imartelevinta oli, kun Tullinkulman työterveyslääkärit käynnistivät työhyvinvointiin liittyvän projektin ja minua suositeltiin siihen liikuttamaan ihmisiä. Toivon todella, että projekti pääsee kunnolla käyntiin ja näinollen työhyvinvoinnista tulisi todella kokonaisvaltaista!

Tällähetkellä minulla on myös halu ja mahdollisuus ottaa runsaasti uusia asiakkaita, koska sivussa ei tarvitse pyörittää kuntosalia. Yhteyden minuun saa tommi.hakkarainen@elixia.fi tai 040 756 2775. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti