torstai 12. heinäkuuta 2012

Haastattelussa Antti Naskali, salibandy

Antti Naskali oli kauden 2011-2012 Sveitsissä pelaamassa salibandyä ammatikseen. Nyt Antti kertoo parhaat palat reissusta:

Hei Antti. Kerrotko yleisesti kuinka harjoittelit Suomessa pelatessasi ja kuinka Sveitsissä? Oliko harjoittelussa eroja?

Terve Tommi! Yleisesti ja erityisesti omatoimisena tekemieni harjoittelujen eroja ajatellen, suurimpana muutoksena oli selkeästi ns. huoltavaan harjoitteluun panostaminen Sveitsissä. Tähän yksinkertaisimpana syynä lienee ajankäytöllisesti mahdollisuus panostaa myös hieman kevyempään harjoitteluun pelkkien tehotreenien sijasta. Joukkueen näkökulmasta korostui selkeästi
Sveitsiläinen lajikulttuuri, jossa juokseminen on varsin suuressa roolissa. Käytännössä paikalliset eivät juurikaan aikaansa punttisaleilla vietä (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta), mutta vuorenrinteitä ja juoksuralleja hyödynnetään sitäkin enemmän.

Kuinka nämä erilaiset harjoittelutyylit vaikuttivat peliisi?

Omaan peliini harjoittelutyylit vaikuttivat suhteellisen vähän, sillä oma pelini on aina perustunut kovaan työntekoon, joten kilometrien karttuminen kentällä ei ollut niinkään erikoista. Suurimpana erona oli selkeästi aikaisemmilta kausilta selkeästi väliin jääneet palauttavat ja huoltavat harjoitukset, jotka nyt antoivat kropalle uutta potkua ainaisen ”jumin” sijaan.

Kuinka täysi ammattilaisuus vaikutti sinuun pelaajana?

Henkilökohtaisesti ammattiurheilijana oleminen oli eräs haaveistani, joka valitettavasti salibandyssa on vain harvojen saavutettavissa. Pelaajana ammattilaisuus kasvatti eniten erityisesti henkistä vahvuutta, sillä paineet onnistumisiin olivat huomattavasti suuremmat niin ulko- kuin sisäpuoleltakin katsottuna. Kun koko elämä pyörii pelien ympärillä, on täysin erilaista saada
itsensä irtautumaan ns. huonoista suorituksista, koska aikaa miettimiseen on enemmän kuin tarpeeksi. Toki ammattilaisuus on salibandyssa hyvin erilaista kuin esim. jääkiekossa niin palkkojen kuin muidenkin olosuhteiden osalta, joten aivan samaa kokemusta ei voi saada kuin viereisessä kaupungissa lähes Jumalan asemaa hallussaan pitävä P.Nummelin.

Miten pelaajat sveitsissä erosivat suomen sarjoja pelaavista?

Pelaajat erosivat selkeästi niin taidollisesti kuin fyysisestikin. Jo aikaisemmin mainitsemani juoksuvoima on Sveitsissä aivan käsittämätön. Kentällä mennään 60 minuuttia päästä päähän, laidasta laitaan ja aina täysillä. Mentaliteetti perustuu vahvasti siihen että jos meinaat olla hyvä pelaaja,
sinun tulee juosta ja paljon. Toiseen suuntaan mentäessä, muut fyysiset ominaisuudet voimasta lähtien ovat taas selkeästi pienemmällä painoarvolla, joten Suomesta tyypillinen fyysinen peli oli hyvin vähäistä. Olkapää olkapäätä vasten tapahtuvat taklaukset jättivät poikkeuksetta paikallisen kaverin keräilemään kimpsujaan vain odottaen seuraavaa tilannetta jossa sama kaveri tulee päin kahtasataa – tällä kertaa vain selän puolelta.  Itse pelin kannalta Sveitsiläinen pelaaja keskittyy enemmän siihen että tekee juuri ne asiat joita valmentaja on häneltä toivonut, joten luovat ratkaisut ovat varsin vähissä. Toki poikkeuksiakin löytyy, mutta yleiskuvana tämä ns. pelisilmättömyys jätti jälkensä lajin kulttuurista. Sama ilmiö toistui myös katsomosta seuratuista
jääkiekon pääsarjapeleistä, joten voidaankin kai puhua jopa kansallisesta pallopeli-identiteetistä.


Parhaita muistoja reissusta?

Parhaita muistoja, niin pelillisiä kuin pelittömiäkin, on lukematon määrä ja niiden rankkaaminen paremmuusjärjestykseen tuntuu varsin hankalalta.  Ensimmäinen suuri kokemus lienee jo matkustaminen uuteen kotiin viime heinäkuun lopulla. Lievästi normaalia herkemmän koiran omistajina, päädyimme loppujen lopuksi siihen että menomatka halki Euroopan taitetaan yhdistelmällä laiva-juna.
Tukholmasta alkanut junamatka kolmen kolmekymmentäviisi kiloa painavan kassin, vaimokkeen sekä koiran kanssa kohti Italian rajan läheisyydessä sijaitsevaa Bellinzonaa  meni loppujen lopuksi varsin mukavasti 30 tunnin kestosta huolimatta.  Perille pääseminen palmujen ja viikunapuiden ympäröimään uuteen kotiin oli kuitenkin koko reissun arvoista. Samoin ensimmäisenä iltana huoneistosta löytynyt valehtelematta maailman isoin herhiläinen (tulitikkuaski jäi pieneksi) antoi oman lisämausteensa etelän elämään.  Vuoden aikana tuli koettua niin Italialaiset kuin Sveitsiläisetkin kulttuurit, Jouluaatto kolmistaan Ikean muovikuusen ympärillä palmujen huojuessa ikkunassa, muutaman tunnin ajomatka vain että pääsee uimaan välimeressä, paikalliset ja paikattomat
juhlat paikallisten seurassa, urheilukulttuurin fanaattisuuden sekä lukemattomat  pienet ja hieman isommatkin kömmellykset joita matkoihin aina sisältyy.

Lopuksi pieni mainos: Jos haluat kokea italialaisen kulttuurin siistinä ja lähes silmiä polttavien maisemien ympäröimänä, suuntaa vuokra-autosi seuraavalla reissulla Bergamosta pohjoiseen ja vieraile Ticinon ja erityisesti Locarnon alueella. Suosittelen :)

Kiitos haastattelusta Antti! Lisää haastatteluista verkkovalmennus RunBookissa www.run.fi/liikunta