lauantai 26. marraskuuta 2011

Kreatiini

Kreatiini on yksi eniten tutkituimmista lisäravinteista, eikä suotta koska se toimii. Tärkeää on kuitenkin saada paras teho irti ja sekoittaa kreatiini lämpimään veteen, koska kreatiinin tulee liueta hyvin nesteeseen, että se imeytyy suolistossa eikä tule läpi.

Vatsan terveys

 Ota probioottivalmiste tai syö / juo pastöroimatonta maitotuotetta: Uusi tutkimus British Journal of Nutritionissa havaitsi, että probiootti ei ainoastaan paranna vatsan terveyttä, vaan myös alentaa kortisolia ( stressihormoni ), tehostaa mentaalista toimintaa ja vähentää ärtyneisyyttä. Koehenkilöillä oli myös vähemmän masennukseen viittavia oireita.

torstai 17. marraskuuta 2011

Kalori vs. kalori

Kaloreiden laskeminen on monesti turhaa. Esimerkiksi 200 kaloria pastasta verraten 200 kaloria kuitupitoisesta kasviksesta aiheuttaa kropassa erilaisen tuloksen. Ensimmäinen heittää verensokerin voimakkaasti ylös ja alas, kun jälkimmäinen pitää tasaisempana plus toki tarjoaa enemmän ravintoaineita.

Pointtina: Kaloripohjaiset ravintosuunnitelmat eivät toimi. Pohja täytyy perustaa laadulle, ajoitukselle ja monissa tapauksissa määrä tulee miettiä päivän aktiivisuuden mukaisesti.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Variaatio

Laitoin eilen verkkovalmennus painonpudottajille valmennusviestin tärkeästä asiasta, variaatiosta. Tässä viesti hiukan lyhennettynä:

Jos aina tekee samaa, päätyy samaan. Tämä pätee hyvin paljon myös treenailuissa ja ruokailuissa. Variaatio on hyvin tärkeää, mutta monelta se unohtuu. Syy miksi se unohtuu on, että totutaan liikaa samaan vanhaan ja ollaan siinä samassa mukavuusalueessa jatkuvasti.

Esimerkiksi: Syöt aina aamupalaksi omega 3 kananmunia ja kourallisen cashew pähkinöitä. Miten luulet, että kroppasi vastaa tähän? Se tottuu siihen. Se tottuu siihen niin paljon, että se ei välttämättä ota tämän ravitsevan aamupalan ravinteita enään niin tehokkaasti vastaan.

Havainnollistettuna... sinulle tulee sama kaveri aina samaan kellonaikaan kylään. Aluksi valmistaudut tähän huolella, mielesi on vastaanottavaisempi. Mutta sitten, kun kaveri on tullut kylään useiden päivien ajan, aina samoihin aikoihin, niin et ole enään niin valpas! Mieli ja aistit tottuvat...

Ratkaisuksi täytyy VARIOIDA! Eli vaihda kaveria.. Tai sitten jos palataan kuitenkin siihen ruoka esimerkkiin, niin vaihtele aamupalaa ja muita aterioita.

Esimerkki aamupaloista ( käy myös muina aterioina ):

Päivä 1. kananmunia keitettynä 3-6 ( riippuen päivän aktiivisuudesta! ), Cashew pähkinöitä kourallinen, 50-150 grammaa mustikoita.

Päivä 2. lohta 100-200 grammaa, pekaanipähkinöitä kourallinen, 50-150 grammaa vadelmia.

Päivä 3. kananmunia paistettuna 3-6 ( HUOM! Erilainen valmistustapa tuo myös variaatiota ja muuttaa ruuan koostumusta ), auringonkukan siemeniä kourallinen, 50-150 grammaa puolukoita.

Päivä 4. rahkaa + hiukan turkkilaista jogurttia, mansikoita ( helppo, nopea ja hyvä )

Päivä 5. rahkaa + maustamatonta jogurtia ( huom! Eri merkki ), mustaherukoita.

Toki voit myös syödä esimerkiksi 2 päivää samaa ja sitten vaihtaa 2 päiväksi muuta. Tälläinen vaihtelu tekee kropalle todella hyvää. Saat laajan kirjon terveellisiä, erityylisiä ravintoaineita, etkä kehitä itsellesi allergioita tai yliherkkyyksiä syömällä aina samaa ja samalla tyylillä.

Muista! Syö värikkäästi. Punaisia paprikoita, tomaatteja, puolukoita. Oransseja / keltaisia paprikoita, porkkanoita. Vihreitä parsakaaleja, kurkkuja, lehtikaaleja. Näin varmistat, että saat todella paljon erilaisia terveysvaikutteisia ravinteita kehoosi ja väriä mieleesi.

Vinkki! Pidä vaikka 1 värille 1-2 päivää, jolloin syöt runsaasti sitä väriä ja vaihda. Hauskaa ja virkistävää!

tiistai 8. marraskuuta 2011

Liikkuvuus

Huono liikkuvuus ei välttämättä parane millään venyttelyn muodolla. Esimerkiksi lonkan syvempi koukistajalihas psoas on lyhentyneessä tilassa aina kun istutaan. Kun istutaan paljon niin lihaksen hermotus tottuu siihen, että psoaksen pitää olla lyhentyneenä jatkuvasti. Tämä on suuri ongelma ja vaivaa monia! Psoaksen tiukkuus tuntuu monella myös alaselän jäykkyytenä ja kipuna.

Kuinka tämä ongelma on hoidettavissa? Lihas pitää uudelleen "ohjelmoida" toimimaan taas pidentyneessä tilassa. Ihanteellista olisi tietysti, että ei istuisi juurikaan, mutta koska monen täytyy istua, niin esimerkiksi ison jumppapallon päällä istuminen ratsastusasennossa on erittäin hyvä vaihtoehto. Lisäksi voi ottaa voimakkaan muutaman viikon venyttelykuurin, jossa keskittyy paljon juuri psoaksen venyttämiseen dynaamisesti ennen urheilua ja staattisesti urheilun jälkeen. Tässä staattinen venytys psoakselle http://www.youtube.com/watch?v=m9DhpJgVsoo Huom! Käsien nostaminen tärkeää!